Kun palvelulupaus täyttyy ja ylittyy

Ab Tallqvist Oy on maa- ja vesirakennusalalla toimiva yritys Kokkolasta, joka on ottanut suuria digitaalisia harppauksia, joihin kuuluvat myös taloushallinnon ja palkanlaskennan prosessit.
”Etsimme meille sopivaa kumppania ja löysimme Norlicin. Ennen Ontimen käyttöönottoa meillä oli käytössä vielä paperiset tuntilaput ja matkalaskut. Se aika ja tämä päivä ovat kuin kaksi eri universumia”, yrityksen toimitusjohtaja Gina Tallqvist toteaa.
”En olisi uskonut, kuinka paljon Ontime on helpottanut ja selkeyttänyt asioita. Se teki myös prosessista läpinäkyvämmän niin johdolle kuin työntekijöillekin”, Tallqvist jatkaa.
Työaikaraportoinnin digitalisoimisen tavoitteena oli automatisoida koko palkanlaskentaprosessi, koska siihen kuuluu paljon toistoa ja rutiininomaisia tehtäviä, jotka voi automatisoida. Merkittävän ajansäästön ansiosta palkanlaskennasta vastaava henkilö pystyy tänä päivänä keskittymään palkkahallinnon jatkokehitykseen.
Työntekijät raportoivat työajan pääasiassa matkapuhelimella, ja niiden kirjaamiseen on luotu selkeät rutiinit. Työnjohtaja tarkastaa, tarvittaessa korjaa ja hyväksyy ne. Sen jälkeen tiedot siirtyvät palkkahallintoon ja sieltä palkanlaskentaohjelmaan. Ontimen ja palkanlaskentaohjelman rajapinta toimii saumattomasti ja tieto kulkee kuten pitää, hyvällä yhteistyöllä nämä on saatu toimimaan.
”Olemme todella kiitollisia kumppanillemme Norlicille! Meillä on muutaman vuoden takaa kokemus toisesta järjestelmästä, joka ei taipunut meidän tarpeisiimme. Siihen ei saatu riittävästi räätälöityjä toimintoja, esimerkiksi meidän alallemme tyypilliset paikalliset sopimukset olivat haaste. Ontime laskee automaattisesti esimerkiksi ilta- ja/tai sunnuntailisät.
”Täytyy nostaa hattua meidän Ontime-projektia vetäneelle Norlicin projektipäällikölle. Hän selvitti asiat ja piti meidät erinomaisesti ajan tasalla.
Norlic on loistava esimerkki siitä, miten asiakas huomioidaan hyvin. Heidän antamansa palvelulupaus on täyttynyt 110 %:sesti”, Gina Tallqvist toteaa tyytyväisenä.